keskiviikko 23. toukokuuta 2012

TSA-lukko



TSA-lukko
Edellisessä Tekniikan Maailmassa (9/2012) oli tuoteuutisissa juttua Samsoniten Firelite-sarjasta. Varmasti ihan hyvä laukku, en minä sitä, mutta tekstissä oli asiavirhe: "Matkalaukku on varustettu yhdistelmälukolla (TSA), jollaista vaaditaan lennoilla Yhdysvaltoihin." Väärin. Ei sitä erikseen VAADITA, laukku voi olla lukittu millä tahansa lukolla.

Jos Yhdysvaltain tulliviranomaiset tai turvatarkastajat haluavat katsoa laukkuun sisälle, he saavat TSA-lukot auki omilla avaimillaan. Muunlaiset lukot avataan muilla menetelmillä, useimmiten ihan nätisti mutta joskus "nopeasti" eli murtamalla. Matkalaukkujen lukkoja saa turvatarkastuksen ammattilainen auki varsin helposti eikä niitä tietysti tarkoituksella rikota mutta avaimelliset riippulukot katkaistaan pihdeillä.

Monesti onkin ihan viisasta pitää yhdistelmänä 0-0-0 ja pyöräyttää kentällä numerokiekot pois nollilta. Turvatarkastus kokeilee ensin 0-0-0-yhdistelmää ennenkuin alkaa sorkkia lukkoa muuten. Näin minulle on varsin luotettavalta taholta kerrottu. Ehkäpä se ei päde kaikkiin tarkastajiin mutta toisaalta sillä pääsee tarkastajakin aika helpolla.

TSA-lukko taas on Yhdysvaltain lentoturvallisuusviraston hyväksymä järjestelmä yhtenäisistä avaimista. Avaimet ovat lentokenttien turvatarkastuksessa virkailijoiden hallussa joten jos sinulla on TSA-lukko laukussasi, sinulla ei kuulu olla siihen avainta vaikka siinä on avaimenreikä. Avaimella voi ohittaa numerolukon joten viranomaiset saavat laukun helposti auki tarvittessa, ilman vaurioita.

Nykyisin valtaosassa uusista matkalaukuista on TSA-lukko. Toisaalta TSA-avaimet ovat vain Pohjois-Amerikan lentokentillä joten kanarianmatkoja varten et tarvitse välttämättä TSA-lukkoa. Se on hyvä silti laukussa olla, ei siinä maksa montaa euroa turhasta. Muutaman euron se tosin maksaa extraa koska TSA-lisenssi maksaa ja lukko on monimutkaisempi.

Kankaisiin trolleylaukkuihin TSA-lukkoja voi ostaa erikseen ja hintaero tavalliseen pieneen riippulukkoon on helposti +50%. Toisaalta vahinko ei ole suuri jos turvatarkastaja leikkaa takahuoneessa parin euron tavallisen lukon rikki.  

Lisää aiheesta Wikipediassa englanniksi:
http://en.wikipedia.org/wiki/Transportation_Security_Administration

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti