The Fringe Book Club pt.1

Kirjakerhon ensimmäisessä osassa on Kiina-painotteista kirjallisuutta kaksi kolmasosaa. Fiktion lukemisen olen jättänyt vuosia sitten, tietokirjallisuudesta on paljon enemmän iloa ja hyötyä.

Luxury China - Market Opportunities and Potential : Michel Chevalier & Pierre Lu (Wiley 2010)

Miten Kiinalaiset ostavat ja kokevat luksuksen? Miten monikansalliset luksusmerkit pärjäävät Kiinassa, minkälaisilla strategioilla mennään ja miten on onnistuttu? Erittäin mielenkiintoinen kirja luksusbrändeistä kiinnostuneille. Kirja sisältää monen brändin esittelyn ja asettaa asioita vähän uuteen valoon ainakin omassa mielessä. Toisilla merkeillä menee uskomattoman lujaa ja toiset töppäilevät.  Kirja on vasta pari vuotta vanha joten se on vielä varsin ajankohtainen.

Englanninkielisenä Amazonilta.

The Fall of Advertising & The Rise of PR : Al Ries & Laura Ries (Harper Business 2002)

Tässä kirjassa vasta lyhyitä esimerkkejä onkin, satoja hyvin opettavaisia tarinoita! Riesit kirjoittavat hyvin eloisaa tekstiä jota suorastaan ahmii. Samalla tulee aika selväksi, miksi PR toimii paremmin kuin mainonta silloin, kun brändiä rakennetaan ja säädetään. Ylläpito tapahtuu sitten mainonnan avulla mutta eivät lanseeraukset. Markkinointiosastojen must-kirja. Kymmenessä vuodessa moni firma, joka kirjassa saa kylmää kyytiä, onkin kääntänyt kelkkansa, mm. Apple. Ja toisaalta moni ei.

Englanninkielisenä Amazonilta.

Blogimarkkinointi - Blogilla Mainetta ja Kunniaa : Katleena Kortesuo ja Jarkko Kurvinen (Talentum 2011)

Blogien kirjoittajille erittäin tuhti tietopaketti. Kirja ei välttämättä mene ihan niin syvälle asioihin kuin olisi odottanut/toivonut mutta silti hyvää ja rakentavaa tekstiä bloggareille. Ajankohtainen ja uudehko kirja, vasta vuoden vanha, kaikki on vielä kuranttia. Tästähän pitää ottaa oppia.

http://www.blogimarkkinointi.fi/

Myynnissä mm. Talentum Shopissa ja Akateemisessa Kirjakaupassa.

Miljoona Totuutta - Vuosikymmen Kiinassa : Linda Jakobson (Kirjayhtymä 1997)

Linda Jakobsonin kirja on jo jäänyt vähän vanhaksi, Kiina on edistynyt viidessätoista vuodessa valtavasti. Kun ensimmäisen kerran luin Miljoona totuutta kymmenisen vuotta sitten, se oli vielä aikalailla ajankohtainen. Jakobson teki kirjasta itse myös englanninkielisen käännöksen ja sitä kehuttiin aikanaan parhaaksi Kiina-kirjaksi. Eikä ihan turhaan, se on upea ja tarkka kuvaus Kiinan Kansantasavallasta suomalaisen silmin 90-luvun puolivälissä kun Kiina oli vasta nousemassa kommunismin yöstä kulutusyhteiskunnaksi.Kirjaa löytyy edullisesti antikvariaateista ja huuto.netistä!

Helsingin Sanomat arvosteli kirjan vuonna -97.

Elämä ja Kuoleman Shanghaissa : Nien Cheng (WSOY 1986)

Mennään vielä kauemmas menneisyyteen, Kulttuurivallankumouksen järkyttäviin tapahtumiin. Rouva Cheng oli ollut Shellin Shanghain konttorissa töissä ja jopa asunut hetken ulkomailla ennenkuin kulttuurivallankumous alkoi 1966. Ulkomaisella työnantajallahan eivät työskentele kuin isänmaanpetturit, imperialistiset kapitalistiluopiot joten rouva Chengin koti hävitetään ja hänet heitetään tyrmään jossa hän saa kirjoittaa Itsekritiikin eli tunnustaa taantumuksellisuutensa. Rouva Cheng jäi kuitenkin henkiin kaiken jälkeen ja sai kirjoitettua bestsellerinsä. Lennokasta poliittista kielenkäyttöä paatoksellisen kommunismin synkistä varjoista. Kirjaa saa antikvariaateista ja huuto.netistä.

Helsingin Sanomat julkaisi arvostelun vuonna -97.

Globalisaation Portinvartijat : Elina Grundström (toim.) (Edita 2004)

Tästähän kirjoitin jo aiemmin mutta sopii hyvin tähän kirjakerhon jatkeeksi. Kirja on kahdeksassa vuodessa jäänyt hieman kehityksestä mutta parempaakaan kirjaa ei ole olemassa jos tuontikauppa Kiinan kanssa tippaakaan kiinnostaa. Kirjaa voi suositella kaikille, jotka työskentelevät kaupanalalla vaikka eivät itse Kiinasta tavaraa toisikaan. Siinä kuvataan seikkaperäisesti miten maahantuojat toimivat kiinankaupassa. Sopii hyvin myös kuluttajille! Nyt silmät auki!

Kirja on saatavana adLibriksesta mutta saattaapa sellaisen saada huuto.netistäkin.

Suomalaisilla on vetoketjufetissi

Suomessa on hyvin vaikea myydä käsilaukkua jossa ei ole vetoketjua. Laukku pitää voida sulkea lähes “ilmatiiviisti” päältä vetoketjulla ja sisätaskukin saisi olla vetoketjulla suljettava. Avonaisia laukkuja ei juuri näe, ehkä Louis Vuittonin Neverfullia lukuunottamatta. Vuiska kelpaakin ilman vetoketjua. Mutta kaikissa muissa pitää olla.

Miksi? Onhan se selvä että tavarat saattavat pudota sieltä jos laukku kaatuu auton penkillä ja sadekuuro kastelee ja taskuvarkaat jne.
Mutta miksi näitä ilmiöitä ei ole muissa maissa? Suomalainen tarvitsee vetoketjun kaikkiin mahdollisiin laukkuihin pilkkahintaisista kesäkasseista alkaen. Siellä sitten Kiinassa funtsataan valmistajan kanssa että miten tähän malliin jota ei ole tarkoitettu vetoketjulliseksi, saataisiin viritettyä vetoketju että se kelpaisi Suomessa. Muuten olisi kiva malli mutta vetskari puuttuu. “Eikö tämä nyt menisi ilman vetoketjuakin, se on vaikea ympätä tähän ja hinta nousee?” kysyy valmistajan edustaja. Ei mene.

Sama juttu lompakoissa. Jotakuinkin kaikkialla muualla maailmassa kolikot pysyvät nepparitaskussa ihan hyvin, Suomessa ei pysy. Suomalainen tarvitsee vetoketjutaskun kolikoille koska muuten kolikot putoavat pois. Ja se on ehdoton lastenlompakoista lähtien.
Kiinalainen tehtaan edustaja (tai intialainen) esittelee mallilompakoitaan ja sanoo vähän joka väliin että tämän voi kyllä tehdä myös vetoketjulla vaikka näissä mallikappaleissa on nepparitaskut. Joskus se maksaa enemmän, joskus sen saa samaan hintaan.

Vetoketjullisen kolikkotaskun vaatimus vähentää tehokkaasti lompakoiden tuontia Saksasta, Italiasta tai Espanjasta, yleensäkään lompakoita ei voi hankkia pieniä määriä, useita kivoja malleja eurooppalaisilta messuilta edullisesti koska ne eivät sitten käy kaupaksi Suomessa. Pakko tuoda itse Kiinasta tai Intiasta tai ostaa maailman mittakaavassa pieneltä kotimaiselta maahantuojalta jolla on samat ongelmat. Minimimäärät Kiinasta ovat suuria ja kovin suurta valikoimaa ei saa koska kokonaismäärä nousee älyttömäksi. Vaikka maahantuojan tilausmäärä olisi meille Suomeen suuri, se on maailmalla suhteessa kuitenkin pieni joten saksalaiselta tukkurilta saattaisi saada pieniä eriä varsin kilpailukykyiseen hintaan mutta kun mallit eivät toimi Suomen markkinoilla. Kotimainen valmistus on muutamaa poikkeusta lukuunottamatta loppunut ja kotimaisen hinta olisi useimmille kuluttajille muutenkin liian korkea vaikka laatu olisi kuinka hyvä.

APLF - Fashion Awards 2012

APLF Fashion Awards 2012 juliste

 
Hong Kongissa järjestettävät Asia Pacific Leather Fair-messuilla (APLF) on vuosittain laukkujen design-kilpailun lisäksi myös erillisen Fashion Awards-kilpailu. Fashion Awardseissa on mukana sekä kengät että laukut ja luomukset ovat aika erikoisia. Mallikappaleet ovat nähtävillä messuilla ja niitä pääsee jopa hypistelemään. Tässä kuvasatoa kilpailusta.

Erikoisia korkoja

Keltaisen kengän päälle kiinnitetty keinoaine näytti irtonaiselta

Menninkäisen kengät näyttivät mukavilta

Futuristista menoa ja kimalletta

Kanttonin messut

Kanttonin messut Etelä-Kiinan Guangzhoussa ovat maailman suurimmat ammattilaisille tarkoitetut messut. Pazhoun messukeskukseen kerääntyy kahdesti vuodessa suuri määrä maahantuojia ja tukkukaupan ammattilaisia. Hotellit yhdentoista miljoonan asukkaan Guangzhoussa tuplaavat hintansa ja vaikutus tuntuu läheisen Hong Kongin puolellakin. Junat, bussit ja lentokoneet syöttävät ihmisiä messukaupunkiin ja pois, länkkäreiden (länsimaalaisten) määrä kaduilla kasvaa merkittävästi. Toisaalta Canton on yksi maailman vaarallisimpia kaupunkeja ulkopuolisille joten kaduilla ei juuri kannata liikuskella iltaisin.

Suurin osa osastoista on pieniä standardikoppeja

Kanton, Canton, Guangzhou, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Kaupungin historia juontaa aikoihin reippaasti ennen Jeesusta, jonka aikoihin kylä oli jo alueellinen keskuskaupunki. Portugalilaiset, ensimmäiset eurooppalaiset saapuivat 1514 ja siitä lähtien kaupunki on toiminut ulkomaankaupan parissa, edelleen yhtänä tärkeimmistä ulkomaankaupan keskuksista. 1900-luvulla ulkomaankauppa on ollut ajoittain poikkikin mutta jo 1957 alettiin järjestää messuja kahdesti vuodessa. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana messujen kävijämäärä on nelinkertaistunut viimekeväiseen (2012) 210.000 henkeen (111th session). Virallisen tiedon mukaan nämä ovat nimenomaan ulkomaalaisia ostajia mutta en olisi hämmästynyt jos lukuun sisältyisivät (synonyyminä) myös kotimaanmarkkinoiden toimijat.  Ja kotimaan markkinathan Kiinassa ovat valtavat ja uskomattoman nopeassa kasvussa.    

Messukeskuksen pohjoispää

Kevään messuilla ostajien huomiosta kilpaili yhteensä melkein 25.000 näytteilleasettajaa kolmivaiheisen messukauden aikana. Ensimmäisessä vaiheessa 15.-19.5. oli teemana kaikenlaiset kuviteltavissa olevat sähköhärpäkkeet kodinelektroniikasta alkaen, työkalut ja koneet ja kulkuneuvot (rullalaudoista ja skoottereista laivateollisuuteen) sekä rakennusmateriaalit, valaistus ja kemikaalit.




Muutaman päivän päästä kun edelliset osastot on purettu ja uudet rakennettu, alkaa toinen vaihe (23.-27.5.) teemana olivat kuluttajatavarat, kodinsisustus ja lahjatavarat. Kolmannessa vaiheessa 1.-5.5. laukut ja nahkatavarat, kengät, tekstiilit, harrasteet, lääkkeet ja ruokatavarat. Käymme itse aina tässä kolmannessa vaiheessa. Sääliksi käy ostajia, jotka joutuvat käymään kaikissa kolmessa vaiheissa, kuten monet sekatavarakauppojen ostajat joilla on monta osastoa ja tavararyhmää hoidettavanaan. Messureissu venyy helposti kahdenkymmenen päivän mittaiseksi. Ja väliajat pitää hengailla esim. Hong Kongissa tai koettaa tapailla tavarantoimittajia jotka eivät syystä tai toisesta ole messuilla. Kaikki taravantoimittajat eivät ole messuilla koska osaston vuokra maksaa hurjia summia ja toisten ei tarvitse olla koska heillä asiakkaita on muutenkin. 

Osa osastoista on hienoksi rakennettuja

Messukeskuksessa on 30 valtavaa hallia ja 10 pienempää hallia jotka on onneksi jaoteltu toimialoittain. Laukkuostajan ei tarvitse kiertää muiden alojen halleja. Laukkuhalleja on yleensä neljästä viiteen.
  

Suurimmat hotellit järjestävät bussikuljetuksia messuille ja monissa hotelleissa voi jopa rekisteröityä. Rekisteröintihulinat ensimmäisenä päivänä messukeskuksessa ovat sirkus joka kannattaa välttää. Ei uskoisi, että selvinpäin olevista aikuisista lähtee niin paljon ääntä ja tunkua kuin olemme muutaman kerran joutuneet kokemaan. Nyt käytössämme ovat onneksi "ikuiset" kävijäkortit mutta toisaalta olemme myös asustelleet hotelleissa joissa voi rekisterötyä aulassa.

Messuilla kannattaa olla hyvät kengät ja vain vähän kannettavaa. Nykyisin pukumiehiä näkee enää harvakseen, ostajat pukeutuvat mukaviin vaatteisiin ja lenkkareihin, solmiot jätetään kotiin. Jos mukana on paljon kannettavaa, trolley-laukku on ehdoton. Rekisteröitymispaikkojen maanpäällinen helvetti toistuu ruokapaikoissa puolen päivän maissa. Kannattaa käydä syömässä vasta vähän pahimman tungoksen jälkeen, muuten voi paniikkikohtaus yllättää. Kompleksissa on McDonalds, kohtuullinen pikapizzamesta ja monia muita erilaisia ruokapaikkoja.  

Laajennusosan keskuskäytävä

Ostaminen messuilta on oma taiteenlajinsa. Tähän perehdyttää esimerkiksi Globalisaation Portinvartijat-kirja, aihe on liian laaja että sitä kannattaisi tähän yhteyteen tunkea. Lyhyesti sanottuna osa kiinalaisten mallikappaleista on kaupoista ostettuja malleja ("We can do this") ja tehtaiden omista malleista suurin osa vaatii ostajan huolellisesti suorittamaa tarkistusta, heikkojen paikkojen vahvistusvaatimuksia ja muunlaisia muutoksia. Monesti välttämättömiä ominaisuuksia puuttuu (kännykkätasku käsilaukusta) tai tuotteisiin on tungettu erilaisia ylimääräisiä kikkoja jotka ovat vikaherkkiä, nostavat hintaa eivätkä lisää tuotteen haluttavuutta. Sellaiset pitää karsia jotta hinta saadaan kohdalleen. Tehtaiden tekemät mallikappaleet ovat usein tarkasti valikoiduista materiaaleista huolellisesti tehtyjä, tuotannossa onkin sitten vähän toisenlaista. Erityisesti nahkatuotteissa laatu mallikappaleen ja tuotannon välillä saattaa erota dramaattisesti.

Pieniä standardiosatoja on pilvin pimein

Messujen ulkopuolella pyörii runsaasti onnenonkijoita ja kerjäläisiä joita on syytä välttää ja netti on täynnä erilaisia huijaussysteemeitä liittyen messuihin. Ja kun jaat messuilla käyntikortteja runsaasti, sähköposti on pian täynnä spämmiä.

Mutta pakko siellä on joka vuosi käydä jos aikoo tuoda tavaraa Kiinasta. Jos ei muuten niin hintatason, tarjonnan ja fiiliksen kartoittamisen vuoksi. Varsinaisia muotielämyksiä ei messuilla voi kokea, kaikki tarjonta on enemmän tai vähemmän juonnettu suosituimmista muotiaiheista ja design painottuu massatuotannon makuihin. Jopa suoranaisiin piraatteihin törmää. Esimerkiksi Burberryn rekisteröityä beigeä skottikuosia on huolettomasti tarjolla. Maahantuojan tuleekin tuntea alaa itse ettei lankea pahimpiin mokiin ja osta ymmärtämättömyyttään piraatteja. 

Messuista kertoo lisää virallinen messusaitti.

Halpatuotantokiinan loppu

Shaun Reinin kirja The End of Cheap China kertoo varsin pätevästi syyt siihen miksi halvan kiinantuonnin aika on päättymässä. Kymmenen seuraavan vuoden aikana tulemme näkemään kiinantuonnissa ja yleensäkin maailmankaupassa melkoisen muutoksen kun Kiinassa tuotantohinnat nousevat korkeaksi, muualla Aasiassa tuotanto yskii ja länsimaissa valmistettujen tuotteiden arvostus kasvaa uudelleen. Kirja on ajankohtainen, julkaistu tänä vuonna.
Kiinnostuneille linkki Amazonille: Shaun Rein: The End of Cheap China

Kiinalaiset tehtaiden johtajat ja omistajat ovat puhuneet tästä asiasta jo vuosia: työläisten palkat nousevat kovaa vauhtia, työaikoja rajoitetaan ja vapaapäiviä lisätään. Etelä-Kiinaan ja erityisesti sen rannikolle keskittynyt teollisuus ei saa sisämaaasta enää siirtotyöläisiä kun Kiinan hallitus tukee sisämään teollistamista eli työpaikkojen tasaisempaa jakautumista maanlaajuisesti yhä enemmän. Ja tuettu teollisuus ei ole yksinkertaista sauman ompelua vaan korkeampaa teknologiaa ja jalostusta. Nuoret taas eivät halua tehtaisiin töihin, "halutaan olla laulajia ja johtajia" tuhahti eräskin laukkutehtaan omistaja nelisen vuotta sitten. "Mistä minä saan työntekijöitä?"

Teolliset alueet ovat Kiinassa olleet kaksikymmentä vuotta valtavan työsiirtolaisuuden kohteena, sisämaasta tulee kymmeniä miljoonia ihmisiä työskentelemään tehtaissa pitkiä päiviä, 6-7 päivää viikossa. Nyt työntekijöillä saa teettää enää viisipäiväistä työviikkoa. Se aiheuttaa turhautumista koska työntekijät ovat kaukana kotoa ja asuvat kurjissa asuntoloissa. Olisi kivempi tehdä työt ja häipyä kuin hengailla toimettomana asuntoloissa ja kaduilla. Toki keskimääräinen kuukausiansio ei juuri pudonnut kun viisipäiväiseen siirryttiin, eli tuntipalkkoja nostettiin. Ja se nostaa palkkakustannuksia hurjasti.  

Vuonna 2009 nähtiin tuotteiden hintojen 20%:n nousu. Tuottajat yksinkertaisesti ilmoittavat että hinta nousee ja länsimaiset ostajat maksavat tai etsivät uudet paikat ostaa. Hinnannousu johtui useasta eri seikasta, osittain Kiinan valtion valuuttakeinottelusta ja RMB/USD-valuuttojen arvon eron kasvupelosta mutta myös tuotantokustannusten kasvusta. Pahin nousupaine tuntuu helpottaneen hetkeksi mutta nousu jatkuu. Minimitilausmäärien vaatimukset kasvavat ja se vaikeuttaa pienten maiden maahantuojia, kuten meitä suomalaisia. Kiinalaiset eivät viitsi näperrellä pikkutilausten kanssa koska se on tehdastyössä hankalaa, koetetaan mielummin haalia isoja tilauksia. Mutta toimitusajat pitenevät koska työntekijöitä ei meinaa saada töihin.

Toisaalta Vietnamissa ja monissa halvoiksi koetuissa maissa ei ole infrastruktuuria valmistaa tavaraa samaan tapaan kuin Kiinassa. Kiina on halpatuotantomaiden ehdotonta kärkeä toimivan logistiikkansa ja satamiensa ansiosta. Lisäksi suurin osa raaka-aineista ja osista valmistetaan joka tapuksessa Kiinassa. Jos esimerkiksi tilaa Intiasta trolley-laukkuja, osat kokoonpanotehtaalle tilataan Kiinasta. Tämä ei ollenkaan helpota hinta- tai toimitusongelmia.

Tämä on yksi suosikkiaiheistani, palaan tähän vielä.
Sillä välin voi lukea vaikka Taloussanomien artikkelin samasta aiheesta:
Taloussanomat: Halvan Kiinan loppu
 

Globalisaation Portinvartijat

Globalisaation Portinvartijat
Kiinantuonnista kiinnostuneille on olemassa Elina Grundstromin toimittama Globalisaation Portinvartijat-kirja vuodelta 2004. Siinä on haastateltu monia alan tosi arvostettuja ammattilaisia, kulutustavaran sisäänostajia jotka tuovat Suomeen tavaraa Kiinasta. Monet heistä ovat minulle tuttuja ja kun keskustelemme kiinantuonnista esimerkiksi Kanttonin messuilla, esiin nousevat hyvin samantyyppiset kokemukset.

Tosin hiljattain puhuin yhden kaverin kanssa jota kirjassa oli haastateltu ja hän vähän provosoivasti sanoi ettei siinä kirjassa enää mikään pidä paikkaansa koska Kiina muuttuu niin nopeasti. Olen hänen kanssaan lievästi eri mieltä sikäli että suuri osa lainalaisuuksista, tavoista ja vaaroista on edelleen ihan kohdallaan. Minusta se on edelleen varsin osuva kuvaus kiinankaupasta vaikka 8 vuotta kiinankaupassa onkin kieltämättä jo varsin pitkä aika. Monet asiat ovat toki muuttuneet. Kiinankauppa elää jatkuvassa muutoksessa. Näin kattavia kotimaisia kirjoja ei käsittääkseni muita ole. Jos kiinantuonti yhtään kiinnostaa, kannattaa kirja ehdottomasti hankkia, erityisesti jos aikoo tuoda tavaraa Kiinasta eikä ole aiempaa kokemusta.

Toisaalta kirjassa on mielenkiintoinen ja yleissivistävä aspekti sikäli että valtaosa kuluttajista ei tiedä alkuunkaan millainen on vaatteiden ja käyttötavaran ostoprosessi ja tuonti Kiinasta. Maahantuojien ja ketjujen ostajien mahdollisuus vaikuttaa tuotteisiin on toisaalta käsittämättömän laaja ja toisaalta äärettömän niukka. Toisinaan suunnitellaan tuote alusta loppuun, toisinaan tehdään muutoksia ja välillä täytyy ostaa valmis tuote ilman minkäänlaisia muutoksia. Kokonaan oman tuotteen suunnittelu on harvinaista herkkua koska Suomi on niin pieni maa ja kappalemäärät sen takia hyvin pieniä. Useimmiten tyydytään muuttamaan eli muokkaamaan tuottajan tarjoamia malleja, käytännössä useimmiten vielä niin, että yksityiskohtia ja ominaisuuksia jätetään pois kustannussyistä. Kiinankaupassa hinta on merkittävä ratkaisutekijä.




Kirja on saatavana myös verkkokaupasta:
http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9513741788&lang=fi