Pari vuotta sitten Hong Kongissa Festival Walk-ostoskeskuksessa huomioni kiinnittyi mallinuken valkoisiin puuvillahousuihin joihin oli brodeerattu hienot ruskeat kuviot. Asia kiinnosti niin paljon että otin valokuvan. Minulla ei ole harmaintakaan aavistusta minkä brändin ikkunassa ne olivat mutta ajatus on jäänyt kummittelemaan mieleen.
Brodeeraushan on siis konekirjontaa jossa siihen tarkoitetun ompelukoneen kanssa ommellaan kankaaseen kuvioita. Se ei ole hirvittävän kallista sinällään mutta vaatiin kuitenkin erityisen ompelukoneen ja riittävän monipuoliset ovat kalliita. Lisäksi valmiiseen vaatteeseen saattaa olla vaikea brodeerata mm. vuorien takia.
Ajatus pyöri mielessäni ja jalostui. Miksipä eivät housunvalmistajat brodeeraa logoaan lahkeiden ulkosauman viereen? Vyön kohdalla, oikean taskun tai jopa takataskun kohdalla se jää usein näkymättömiin paidan tai takin alle mutta siisti parisenttinen logo puntissa voisi olla kiva. Esimerkiksi Hilfigerin punavalkoinen 8mm pikkulippu tai Gantin vaakuna.
Eikä sen tarvitsisi olla logo vaan muukin sopiva koriste käy. Nuorisolle räväkät systeemit ja "seesteisille aikuisille" hillitymmät. Mustissa farkuissa tummanharmaa isompikin kuva menee ja sinisissä jopa valkoinen!
Toissakesänä suunnittelimme ystäväni kanssa puolitosissaan vaatebrändiä ja sen firman pöksyihin olisi todellakin tullut logo lahkeeseen! Katselimme jo vähän brodeerauskoneitakin sillä silmällä. Haaveeksihan se jäi (ainakin toistaiseksi) mutta idea sentään jäi itämään. Ajatuksena oli oman suunnittelun ja teetättämisen ohella tuunata nimettömistä valmisteista meidän brändin tavaraa juuri mm. lahjelogolla ja muilla kujeilla.
Miksei jokin suomalainen vaatemerkki ottaisi lahjelogosta suorastaan tavaramerkkinsä? Ainakin hississä jokainen suomalainen huomaisi logon ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti